Sosiaalityöntekijät, Nurmijärven lastensuojelun avohuolto

Tule meille Keusoten lännen alueelle avohuollon tiimiin, jossa sinua odottaa toisiaan tukeva ja innostava ammattitaitoinen porukka. 

Avoinna olevat sosiaalityöntekijän virat sijoittuvat Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle, Nurmijärven toimipisteeseen. Työtilat sijaitsevat Nurmijärven virastotalolla Kirkonkylällä. Tiimissä on harvoin virkoja tarjolla. Tiimimme työntekijät ovat kokeneita ja sosiaalihuollon ammattihenkilölain kelpoisuusehdot täyttäviä. Nyt avautuvista viroista toinen on avoinna eläkkeelle jäämisen vuoksi ja toinen virka siirtyy Nurmijärvelle toisesta avohuollon tiimistä.

Tiimissä työskentelee jatkossa seitsemän sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja lastensuojelun avohuollon esihenkilö. Lisäksi tiimin käytössä on Keusoten systeemisen perheterapeutin ja sihteerien työpanosta. Samassa toimipisteessä työskentelee myös osa Keusoten tehostetun perhetyön lännen alueelle resursoidusta kymmenestä perheohjaajasta.  

Sosiaalityöntekijä toimii lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä, huolehtii lapsen ja perheen osallisuudesta, tekee verkostoyhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä osallistuu suhdeperustaiseen ja systeemiseen työskentelyyn. Työtehtäviin kuuluu avohuollon tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan kanssa sekä sijoitusprosessit. Työ on kohtaavaa ja asiakasta kunnioittavaa muutostyötä. Avohuollon sosiaalityöntekijän asiakasmäärä on noin 30 lasta.

  • Tarjoamme sinulle oman työhuoneen. Sovitusti voit tehdä töitä myös osittain etänä.
  • Tarjoamme sinulle perehdytystä tiimiltä ja esihenkilöltä 
  • Työn tukena toimii kokeneet kollegat, säännölliset tapaamiset esihenkilön kanssa, lastensuojelun hallinnolliset kokoukset, alueellinen asiakasohjausryhmä, lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä ja mahdollisuus lakimiesten konsultaatioon. 
  • Työhyvinvointi on meille tärkeää. Tarjoamme työterveyshuollon palvelut sekä säännöllisen työnohjauksen. 
  • Työtehtävissä on mahdollista käyttää työautoa, mutta oman auton käyttömahdollisuus helpottaa. 

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja dokumentointitaitoja sekä kykyä arvioida lapsen etua ja tilannetta. Arvostamme asiakaslähtöisyyttä, joustavuutta, suunnitelmallisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kokemus lasten ja perheiden kanssa tehtävästä työstä sekä lastensuojelutyöstä katsotaan eduksi. 

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisten ja haastavien työtehtävien parissa. Työ on suunnitelmallista lastensuojelutyötä, mutta pitää sisällään myös kiireellisiä työtehtäviä.

Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7§ mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän pätevyys.

Lisätietoja palvelussuhteesta: 

  • Vakituinen virkasuhde (2 kpl) 01.09.2024 alkaen
  • Tehtäväkohtainen palkka on 4143,98 e/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää. 
  • Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille maksetaan sitouttamislisää 1050 €, kolmen kuukauden välein.
  • Tutustu rekrytointisivuston kautta Keusoteen sekä rekrytointiprosessiimme. Lue meidän työsuhde-eduista (mm. Epassi, työterveyshuolto) sekä näe tehtävään mahdollisesti vaadittavat todistukset/luvat. www.keusote.fi/rekry.

Lisätiedot antaa Johanna Huovinen, puh. 050 497 0432, johanna.huovinen@keusote.fi

Hakuaika päättyy 24.6.2024 klo 15.00.

Hakuaika alkaa: 10.06.2024 14:30Hakuaika päättyy: 24.06.2024 15:00

Jaa ilmoitus